17.3.2020
Arkeen oli jossain määrin palattava. Olen kiitollinen, että lasten kanssa on ollut pakko oppia elämään edes jonkin verran vain päivä kerrallaan ja olemaan hysterisoitumatta. Tiesin, ettemme ikinä saisi töitämme tehtyä, jos nuorinkin lapsemme olisi päivät pitkät päiväkodista kotona.
Onneksi hallitus päätti pitää päiväkodit auki ja työni on sellaista, että minun on siellä oltava läsnä verkossa tai muuten. Silti mietin töissä koko päivän sanotaanko lasta hakiessani päikyllä minulle, että lapsi on otettava kotiin. Siinä tapauksessa joutuisin vähentämään töitä, joita minulla kuitenkin on, jaksaakseni. Mitähän tästä oikein tulee? Pitäisikö lapsi pitää kotona ja yrittää saada töitä tehtyä kolmen vilkkaan pojan kanssa?
Kaikilla ei edes ole töitä, nyt kun kaikki on suljettu. Ja etätöihin olisi myös saatava työrauha, Se on vaikeaa, jos kotona on pieniä lapsia, jotka eivät saa edes nähdä kavereitaan.
Kävin aamulla myös työterveyshuollossa, ihan perusterveysasioita tsekkauttamassa. Tuntui nololta mennä tavallisissa asioissa sinne, etenkin kun ovella oli vastassa sairaanhoitaja maski kasvoilla kysyen, onko minulla hengitystieoireita. Aulassa odotti ihmisiä maskit kasvoilla. Hoitajat puhuivat ilmeisesti eilisestä potilaasta, jolla tuntui olleen Korona.
Lääkärille nolona juttelin, että hävetti, kun olin tullut rutiiniasioissa. Hän sanoi, että hyvä, kun tulit, pian voi olla ruuhkaa täällä. 😊 Hän kehotti minua menemään samantien verikokeisiini, jotka minulle määräsi, mutta koska ne eivät olleet millään lailla kiireellisiä, jätin väliin, kun näin labraan menevän ihmisiä maskit kasvoilla.
18.3.2020
Aamulla edellisten päivien stressi hieman laukesi ja minulla oli hurja päänsärky. Onneksi töissä pysyy tietty rutiini ja hommat on hoidettava. Se auttaa kuitenkin tavallaan jaksamaan, kun on pakko keskittyä töihin ja tulee ajateltua muutakin kuin Koronaa ja tätä poikkeustilannetta.
Lasten etäopiskelukin on käynnistynyt yllättävän hyvin. Tehostetun tuen piirissä oleva kolmosluokkalainen, jonka on koulussa vaikea keskittyä ja ottaa vastuuta, on hoitanut hommansa mallikaasti ja itsenäisesti. Opettajaltakin tuli kehuja!
19.3.2020
Aamulla töihin mennessä sähköpostissa odotti pomolta viesti, että hänestä olimme tarttuneet poikkeusjärjestelyihin hyvin ja hoitaneet hommamme mallikkaasti. Se lämmitti kyllä mieltä. Parhaamme teemme!
Mietin paljon, että mitähän lapset miettivät ja miten he tämän kokevat. Paljonko 6-vuotias muistaa tästä myöhemmin? Hän puhuu jo nyt kavereistaan, joita näki silloin "kun ei ollut tätä korona-tilannetta". 💗
Toistaiseksi lapset ovat pärjänneet hyvin, vaikka muutoksia on paljon. Hieman heitä myös pelottaa, mutta onneksi he puhuvat peloistaan. Heitä pelottaa esimerkiksi seuraavanlaiset asiat: "tuleeko musta epäsosiaalinen" tai "kuolenko mä". Sitten täällä on se yksi normaalioloissa hieman haastavampi lapsi, joka pärjää mainiosti. Hänestä: "täähän on ku lomaa". Hän tapaa kavereita verkossa, nauttii kun saa tehdä tehtäviä omaan tahtiinsa ja ulkoilee yhden kaverin kanssa. Poikkeusoloissa oppii uusia asioita kaikesta ja kaikista.
Päällimmäisenä huolena minulla itselläni on ihmisten toimeentulo. Niin monia lomautetaan, eikä yhteiskunta pyöri. Tuntuu todella pahalta monien puolesta.
Tänään tuli myös tieto, että kaupunkimme Koronatapaus ei ollutkaan Korona ja kaikki perheiden karanteenit purettiin. Outoa sekin ja sikäli pelottavaa, että se voi saada meidät tuudittautumaan valheelliseen turvallisuuden tunteeseen. Juuri aamulla luin lehdestä juttua Italiassa asuvasta pariskunnasta. He olivat sairastaneet Koronan. Italiassa tiedotus oli ollut joko liian uhkakuvia maalailevaa tai toisaalta vähättelevää ja tämä sai kirjoittajan mielestä ihmiset olemaan ottamatta tautia vakavasti.
Vanhemmalla lapsella on vaikeaa, kun hän ei näe kavereita. Olemme antaeet hänen käydä tapaamassa paria tiettyä kaveria ulkona, mutta he ovat tottuneet liikuskelemaan pitkin asuinaluettamme isolla porukalla ja tästä syystä olemme rajanneet ulkonaoloaikaa ja kaverien määrää. Tämä harmittaa häntä kovasti, vaikka hän periaatteessa ymmärtää miksi näin on. Hän on kuitenkin yllättänyt meidät positiivisesti lähtemällä aamuisin juoksulenkille, ennen koulutehtävien aloittamista. 😃
20.3.2020
Töitä riittää, kun asioita pitää järjestellä uudelleen ja kiirettä pitää. Lapset kiukuttelevat kun on tylsää. Lapsia ja nuoria myös hengaa isoilla porukoilla puistoissa ja koulujen pihoissa. Monet perheet ovat varmasti aika kovilla jaksamisen kanssa.
Koulut sulkiessaan hallitus jätti suomalaiset vanhemmat aika yksin. Nyt pitäisi jaksaa huolehtia ja rajoittaa lapsia, jotka eivät ole rajoituksiin tottuneet. Ja lisäksi ohjata lasten opiskelua kotona. Tilanne on haastava. Normaalioloissa koulu rajoittaa lapsia ja nuoria ja jotkut vanhemmat ovat olleet tyytymättömiä siihen. Nyt monet vanhemmat ainakin huomaavat, että koulussa tehdään paljon ja sen kasvatuskumppanuus on iso tuki todella monelle perheelle. Monet kyllä kiittelevätkin opettajia, nyt kun huomaavat, että tekevät ne ehkä sittenkin muutakin, kuin lomailevat kesäisin. 😊 Tämän kuvan näin pyörimässä jossain somessa, enkä voi sitä olla jakamatta:
Omituista tämä on. Mitähän tästä kaikesta tulee? Toivotaan ainakin, että opimme tästä jotain. Itse tiedän jo nyt, että opin entistä enemmän arvostamaan ihan tavallista, hyvin sujuvaa arkea!
Monien puheissa tämä poikkeusaika on verrattavissa sota-aikaan. Seuraavaa somessa pyörivää meemiä en silti allekirjoita:
On totta, että tässä on yhtäläisyyksiä sota-aikaan, mutta silti meillä on ruokaa ja voimme kokea olevamme melko turvassa, jos noudatamme rajoituksia ja terveydenhuolto ei kuormitu liikaa. Helppoa tämä ei kuitenkaan ole ja aika paljon muutakin tässä on tehtävä, kuin istuttava sohvalla. Mutta me selviämme tästä, yhdessä, aivan kuten isovanhempammekin selvisivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti