Koronapäiväkirja, osa 1, 14.-16.3.2020

Vuosi sitten päätin alkaa pitää blogia. Kirjoitin yhden tekstin tähän blogiin ja julkaisin sen. Silloin pohdin paljon lasten pelaamista ja netin käyttöä ja tuntui tärkeältä kirjoittaa ajatuksistani. Pian koko blogi unohtui, enkä jatkanut kirjoittamista.
Viime viikko oli Suomessa kuitenkin niin erikoinen ja raskas, että jo puolivälissä viikkoa mieleeni muistui tämä blogi. Ajatukset pyörivät mielessä sellaista vauhtia, että tuntui välttämättömältä kirjoittaa ne jonnekin.
Halusin kirjoittaa tästä elämäni oudoimmasta viikosta siksi, että vielä vuosien päästä muistasin miltä minusta tuntui silloin kun Suomen hallitus asetti maahamme lain nojalla poikkeusolot Koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Halusin kirjoittaa myös siksi, että voisin vuosien kuluttua näyttää tämän lapsilleni. He varmasti muistavat nämä poikkeusolot ikuisesti, mutta uskon, että lukiessaan näitä tekstejäni vuosia myöhemmin, he ymmärtävät tilanteen myös aikuisen näkökulmasta, eivät lapsen kannalta, kuten nyt.

Tässä siis joitain päiväkirjamerkintöjäni viime viikonlopulta ja alkuviikolta:

14.3. 2020
Olimme ystävieni kanssa edellisenä iltana kokoontuneet pienellä porukalla, silloin kokoontumisia ei oltu vielä kielletty, vaan suositeltiin, että ne henkilöt jotka olivat vähänkin sairaina tai flunssaisia jäisivät pois kouluista, työpaikoilta ja kokoontumisista.
Koronan uhka leijui kaikkialla ja tuntui painostavalta. Naureskelimme kuitenkin vessapaperia hamstraaville ihmisille. Kaupoissa hyllyt olivat ihmisten puheiden ja facebook-päivitysten mukaan tyhjiä jopa meidän tuiki turvallisessa pikkukaupungissamme. Pohdimme myös, kannattaisiko koulut sulkea. Muistan miettineeni, että eihän se nyt ole mahdollista, että koulut suljettaisiin.
Aamulla juttelin 71-vuotiaan äitini kanssa puhelimessa ja yhdessä ihmettelimme tilannetta. Totesin hänelle, etten ollut eläissäni kokenut tällaisia poikkeusoloja, kun en tiennyt, että hurjemmat rajoitukset olivat vasta tulossa. Kuvaavaa on äitini vastaus, joka kuului: "Kuule, en minäkään!" Niin, Suomessa on edellisen kerran esimerkikisi ylioppilaskirjoituksia siirretty 80 vuotta sitten Talvisodan vuoksi ja nyt Koronan takia. Äitini on syntynyt sodan jälkeen, eikä siis ole poikkeusoloissa aiemmin elänyt.
Lähdin lopulta itsekin kauppaan ja ostin hieman enemmän paremmin säilyviä tarpeita ja sitä kuuluisaa vessapaperiakin vähän. 😀 Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka joutuu karanteeniin, mietin.

15.3.2020
Kaupunki ilmoitti jo päivällä lasten koulusta wilmaviestillä, että vanhemmat voivat halutessaan ilmoittaa lapsensa jo maanantaista alkaen etäopetukseen.
Vitosluokkalaisen vanhempien whatsapp-ryhmässä käytiin tiivistyvää keskustelua, joka huipentui tietoon pikkukaupungissamme todetusta tartunnasta. Tartunta oli lasteni koulussa, mutta ei kummankaan luokalla eli me emme olleet altistuneet, emmekä myöskään karanteenissa.
Fiilis oli karu ja epätodellinen. Tuttuja perheitä oli paljon altistunut ja karanteenissa. Piti miettiä menevätkö lapset kouluun ja kuinka varovainen olisi itse oltava. Seuraava yö meni painajaisia katsellessa.
Meidän lapset opiskelevat väistötilatilanteen takia fyysisesti eri koulurakennuksissa. Se lapsista, jonka koululla tartunta oli, jäi riskiryhmään kuuluvana etäopetukseeen jo maanantaista alkaen.

16.3. 2020
Aamulla oli mentävä töihin kaikesta huolimatta. Sielläkin oli valtavasti tehtävää ja järjesteltävää. Mies jäi kotiin etätöihin ja kotikoululaisen tehtäviä odottamaan. Kaikki lapset eivät lue wilmaa, joten koulu pyysi vanhempia ohjeistamaan lapsia ja tehtävät tulivat myös vanhemmille.
Iltapäivällä se meidän koululaisista, joka oli vielä koulussa ollut, sanoi koulun muuttuneen varsin oudoksi. "Ei tarvitse kuin yskäistä ja sanoa opelle, että olen kipeä ja lähden kotiin ja saa lähteä", hän ihmetteli.
Iltapäivällä odoteltiin myös hallituksen tiedotetta poikkeusoloihin siirtymisestä. Kun se lopulta tuli, se hämmensi kyllä, vaikka siihen liittyviä tietoja olikin jo vähän tihkunut julkisuuteen.
Lasten etäopetusta osasimme jo odottaa, mutta minä en osannut odottaa sitä, että myös omat vanhempani yli 70-vuotiaina joutuisivat karanteeniin.  Yhden päiväkotilaisen äitinä  jännitin myös kovasti päivähoidon tilannetta. Päiväkodit päätettiin toistaiseksi pitää auki, erityisesti palvelemaan niitä vanhempia, joiden on pakko mennä töihin työpaikalleen.
Illalla oli mentävä vielä kauppaan. Viiden hengen perheessä ruokaa kuluu paljon. Siellä sain huomata, että leipä, hiiva ja monet muut tuotteet olivat kaupoista loppu. Eihän se ollut lopulta kovin yllättävää kaupungissa, jossa monet perheet ovat karanteenissa.