Koronapäiväkirja, osa 4, 23.-27.3.2020

23.3.2020
Maanantai koitti liian äkkiä kuten aina, mutta eipä auttanut kuin palata töihin. Siellä hommaa riittää, mutta muutoksista huolimatta työt hoituvat kuten aina, tavalla tai toisella.
Yksi suurimmista muutoksista itselleni oli mahdollisuus pyöräillä töihin, nyt kun mies tekee töitä kotoa etänä, eikä joudu päivittäin lähtemään todella aikaisin aamulla ehtiäkseen 35 kilometrin päähän työpaikalleen. Näin hän ehtii paremmin auttaa nuorimmaisen päiväkotiin viemisessä ja minä pääsen töihin pyörällä.
Päivä oli monella tapaa aika arkinen, vaikka virustartunta tuntuukin ajatuksena kurjalta ja etätyöläinen meinaa stressaantua etäkoululaisia auttaessaan.

24.-26.3.2020
Uusi arki pyöri, väsyttävänä, mutta perusrutiinit säilyivät.
Olen muutama kuukausi sitten ryhtynyt harrastamaan joogaa ja olen ollut todella innostunut tästä uudesta harrastuksestani. Joogastudion omistaja ei jäänyt poikkeustilan alettua pyörittelemään peukaloitaan, vaan latasi heti livetunnit suljettuun facebookryhmään meille vakioasiakkailleen. Tunnin sai sitten maksaa joko tilille tai ruksata omasta 10 kerran kortistaan.
Niin minä sitten viikolla eräänä iltana joogasin kotona makuuhuoneessani. Samaan aikaan esikoinen 'oli' räppäri Cledoksen livekeikalla Instagramin välityksellä omassa huoneessaan.
En tiedä olisinko uskonut tätäkään jos joku olisi minulle 10 vuotta sitten kertonut, että keväällä 2020 harrastamme kotoamme käsin liveyhteyksien välityksellä.
Arjessa huomaan olevani väsyneempi ja äreämpi kuin yleensä. Tuntuu, että kaikki pikkujutut ottavat tosi paljon päähän. Toisaalta on helpompi olla ärtynyt itsekseen ja antaa se itselleen myös anteeksi huomatessaan, että totta kai tällainen tilanne stressaa ja rasittaa.
Nyt kun pyöräilen töihin ja syön lounaaksi edellispäivän jämiä, huomaan miten helppoa niitä pieniä ilmastotekoja olisi tehdä. Pohdin paljon sitä, muuttuukohan maailma yhtään tämän jälkeen? Itse en lupaa ihan joka päivä pyöräillä töihin jatkossa, mutta lentämistä vähennän varmasti. Onneksi olimme perheen reissujen suhteen sitä lentämisen vähentämistä pohtineet jo ennen tätä Korona-hässäkkää.
Globaali ilmiö tämä Korona silti on ja vaikuttaa paljon kaikkiin länsimaihin. Britanniassa ja Ruotsissa sekä Etelä-Euroopassa jonkin verran reissanneena olen mielenkiinnolla seurannut Koronatoimia muualla. Maan kulttuuri vaikuttaa aina kaikkeen toimintaan. Ruotsissa ollaan rajoitusten suhteen maltillisia ja liberaaleja, kuten aina. Briteistä tulee hurjia uutisia monien kuuluisen henkilöiden tartunnoista sekä paljon hauskoja videoita ja kuvia. Heillä on aina selvitty monesta huumorilla. Etelä-Eurooppaa, erityisesti Espanjaa ja Italiaa Korona on runnellut pahasti. Valitettavasti niin käy, kun kulttuuri on sosiaalinen ja avoin. Brittihuumorin ystävänä ihmettelen välillä, miten se Korona täällä Suomessa edes leviää, kun muutenkin olemme niin etäällä toisistamme luonnostammekin. Tästä kertoo myös kuva suomalaisella bussipysäkillä ennen ja jälkeen Koronan:

27.3.2020
Loppuviikkoa kohti kantautui mediasta taas outoja uutisia. Ravintolat eivät enää saa olla auki, vaan myydä ruokaa ainoastaan kotiinkuljetettavaksi.
Uusimaa suljettiin ja sinne ei enää saa mennä muuten kuin pakottavasta syystä, eli esimerkiksi töihin. Rajalle tulee poliisivalvonta puolustusvoimien avustamana. Tälläkin toki pyritään rajoittamaan viruksen leviämistä, mutta koko juttu ja elämä poliisivaltiossa tuntuu minusta tosi oudolta, vaikka se ei sinänsä kosketakaan itseäni tai ketään läheisiäni.
Sokerina pohjalla perjantaina uutisoitiin varmistetuista Koronatapauksista myös täällä meidän pikkukaupungissamme. Ei niitä montaa ollut, mutta olo tuntuu kyllä turvattomammalta. Toki tämäkin uutinen aiheutti pikkukaupungissa ihan omanlaisensa somemylläkän, kun joku sairastunut oli kuulemma nähty kulkemassa kaupungilla karanteenistaan huolimatta. En seuraa ihan kaikkia kaupungin facebookryhmiä ja hyvä niin. Joskus on parempi olla tietämättä kaikkea.

Koronapäiväkirja, osa 3, 21.-22.3.2020

21.3.2020
Työntäyteisen Koronaviikon jälkeen tuli, kaikesta huolimatta, viikonloppu. Rajoitukset olivat voimassa eli lasten liikkumista ja ulkoilua isolla porukalla oli rajoitettava, mutta muuten lauantai tuntui aika tavalliselta.
Olemme usein lauantaisin kotona ja siivoilemme sekä käymme kaupassa ja ulkoilemme. Lapsille tilanne oli varmasti toinen ja heitä harmitti, kun eivät saaneet tavata kavereitaan vapaasti, mutta muuten meillä oli aika tavanomaiset lauantairutiinit. Illalla päästiin saunaankin.
Lauantain kauppareissulla poikkeustila näkyi eniten hiljaisuutena isossa ruokakaupassa. Kiinnitin huomiota myös siihen, että ihmiset eivät koskeneet ostoskärryihin tai ovien kahvoihin paljain käsin. Takin hihaa vedettiin käden suojaksi tai monet pitivät hanskat kädessä. Näin olen alkanut itsekin toimia.
Nuorimman lapsemme hiukset olivat ehtineet kasvaa ylipitkiksi. Huomasin, että kauppakeskuksen tuttu parturi oli vielä auki ja koska lapsi oli mukana kauppareissulla, poikkesimme parturiin saman tien. Etenkin kun parturit liikkeessä sanoivatkin, että kannattaa tulla nyt, heillä ei ole ollenkaan tietoa kauanko liike on auki jatkossa.
Partureiden kanssa juttelimme vallitsevasta tilanteesta ja sen rankkuudesta ja vaikutuksista ihmisten toimeentuloon ja elämään. Toinen heistä oli jo kuullut, että Uudenmaan alueen sulkemista ja liikkumisen rajoittamista sinne ja sieltä pois suunnitellaan. Muistan miettineeni, että mitenköhän sellainen toimisi?
Lauantain ohjelmaan kuului myös ajan hengen mukaiset videopuhelut karanteenissa oleville isovanhemmille. Onneksi sekä omat vanhempani että mieheni 82-vuotias isoäiti ovat teknisesti näppäriä ja osasivat hyvin ottaa whatsappin videopuhelun vastaan. 😊 Kaikki he pärjäilevät olosuhteisiin nähden hyvin.


22.3.2020
Ensimmäinen viikonloppu, jolloin poikkeustila oli Suomessa voimassa ja liikkuminen rajoitettua, oli onneksi kaunis ja aurinkoinen. Ilma oli talvisen viileä, mutta kirkas. Mahdollisuus viettää aikaa ulkona pelasti paljon ja virkisti varmasti monen mieltä.
Meillä vietettiin kiva sunnuntai, kun tulimme kerrankin lähteneeksi lasten kanssa eväsretkelle paikkakuntamme lähistöllä sijaitsevalle harjulle. Paikka on kaunis ja siellä voi ulkoilla ja syödä eväitä. Paikalle oli toki eksynyt muutama muukin ja polulla ja taukopaikoilla oli lähes ruuhkaa.
Vaikka ulkoilemme ja mökkeilemmekin lasten kanssa paljon, eväsretket eivät ole olleet meillä aiemmin tapana. Jos käymme ulkona syömässä, menemme mielellämme ravintolaan ja koska olemme myös matkustelleet lasten kanssa jonkun verran, he ovat ehdottomasti tottuneempia maistelemaan etnisiä ruokia ja syömään ravintoloissa kuin nauttimaan eväitä ulkona. Hyvin heille eväsleivät ja keksit sekä termospullosta tarjottu lämmin kaakao kuitenkin maistuivat. 😃

Illalla valmistauduttiin tavallisen sunnnuntain tapaan  henkisesti seuraavaan kouluviikkoon. Esikoinen oli jo aiemmin ehtinyt noteerata etäopiskelun hyväksi puoleksi sen, että viikonlopuksi ei tule läksyä.
Sunnuntai-iltana hän löysi kuitenkin wilmasta opettajalta viestin, joka häntä hieman stressasi. Opettaja kertoi viestissä, että ensi viikolla aletaan harjoitella videoyhteyttä opettajan ja luokan kesken. Vitosluokkalaista asia stressasi. 'Mitä, jos en osaa käyttää sitä Googlen Meet-alustaa?'
Itse videokokouksiin osallistuneena ja niitä pitäneenä, minusta tuntui oudolta, että lapsi, joka on 8-vuotiaana aloittanut musiikin lataamisen verkkoon ja sovellusten asentamisen kännykkään jännittäisi verkkokousta, mutta niin se vaan taitaa meillä ihmisillä mennä uusien asioiden äärellä, että ne jännittävät ja stressaavat meitä.
Minä yritin lohduttaa häntä, että verkkokoukoustaminen ja kokoukseen liittyminen on ihan helppoa. Sanoin vielä, että onhan isä täällä ja voi tarvittaessa auttaa teknisissä ongelmissa. Siihen poika totesi, että se nyt vasta stressaakin, jos isääkin pitää pyytää apuun. 'Tosi noloa, sitten koko luokka kuulee, kun se tulee säätämään siihen kiukkuisena, ku joku työasia on kesken ja kysyy että mikäs helvetti täällä nyt taas on ongelma?' Sekin stressi laukesi sitten nauruun, koska meidän kaikkien - myös isän - oli aika helppo kuvitella, että noin saattaisi käydäkin. 😄

Koronapäiväkirja, osa 2, 17.-20.3.2020

Koronapäiväkirja, osa 1, 14.-16.3.2020

Vuosi sitten päätin alkaa pitää blogia. Kirjoitin yhden tekstin tähän blogiin ja julkaisin sen. Silloin pohdin paljon lasten pelaamista ja netin käyttöä ja tuntui tärkeältä kirjoittaa ajatuksistani. Pian koko blogi unohtui, enkä jatkanut kirjoittamista.
Viime viikko oli Suomessa kuitenkin niin erikoinen ja raskas, että jo puolivälissä viikkoa mieleeni muistui tämä blogi. Ajatukset pyörivät mielessä sellaista vauhtia, että tuntui välttämättömältä kirjoittaa ne jonnekin.
Halusin kirjoittaa tästä elämäni oudoimmasta viikosta siksi, että vielä vuosien päästä muistasin miltä minusta tuntui silloin kun Suomen hallitus asetti maahamme lain nojalla poikkeusolot Koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Halusin kirjoittaa myös siksi, että voisin vuosien kuluttua näyttää tämän lapsilleni. He varmasti muistavat nämä poikkeusolot ikuisesti, mutta uskon, että lukiessaan näitä tekstejäni vuosia myöhemmin, he ymmärtävät tilanteen myös aikuisen näkökulmasta, eivät lapsen kannalta, kuten nyt.

Tässä siis joitain päiväkirjamerkintöjäni viime viikonlopulta ja alkuviikolta:

14.3. 2020
Olimme ystävieni kanssa edellisenä iltana kokoontuneet pienellä porukalla, silloin kokoontumisia ei oltu vielä kielletty, vaan suositeltiin, että ne henkilöt jotka olivat vähänkin sairaina tai flunssaisia jäisivät pois kouluista, työpaikoilta ja kokoontumisista.
Koronan uhka leijui kaikkialla ja tuntui painostavalta. Naureskelimme kuitenkin vessapaperia hamstraaville ihmisille. Kaupoissa hyllyt olivat ihmisten puheiden ja facebook-päivitysten mukaan tyhjiä jopa meidän tuiki turvallisessa pikkukaupungissamme. Pohdimme myös, kannattaisiko koulut sulkea. Muistan miettineeni, että eihän se nyt ole mahdollista, että koulut suljettaisiin.
Aamulla juttelin 71-vuotiaan äitini kanssa puhelimessa ja yhdessä ihmettelimme tilannetta. Totesin hänelle, etten ollut eläissäni kokenut tällaisia poikkeusoloja, kun en tiennyt, että hurjemmat rajoitukset olivat vasta tulossa. Kuvaavaa on äitini vastaus, joka kuului: "Kuule, en minäkään!" Niin, Suomessa on edellisen kerran esimerkikisi ylioppilaskirjoituksia siirretty 80 vuotta sitten Talvisodan vuoksi ja nyt Koronan takia. Äitini on syntynyt sodan jälkeen, eikä siis ole poikkeusoloissa aiemmin elänyt.
Lähdin lopulta itsekin kauppaan ja ostin hieman enemmän paremmin säilyviä tarpeita ja sitä kuuluisaa vessapaperiakin vähän. 😀 Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka joutuu karanteeniin, mietin.

15.3.2020
Kaupunki ilmoitti jo päivällä lasten koulusta wilmaviestillä, että vanhemmat voivat halutessaan ilmoittaa lapsensa jo maanantaista alkaen etäopetukseen.
Vitosluokkalaisen vanhempien whatsapp-ryhmässä käytiin tiivistyvää keskustelua, joka huipentui tietoon pikkukaupungissamme todetusta tartunnasta. Tartunta oli lasteni koulussa, mutta ei kummankaan luokalla eli me emme olleet altistuneet, emmekä myöskään karanteenissa.
Fiilis oli karu ja epätodellinen. Tuttuja perheitä oli paljon altistunut ja karanteenissa. Piti miettiä menevätkö lapset kouluun ja kuinka varovainen olisi itse oltava. Seuraava yö meni painajaisia katsellessa.
Meidän lapset opiskelevat väistötilatilanteen takia fyysisesti eri koulurakennuksissa. Se lapsista, jonka koululla tartunta oli, jäi riskiryhmään kuuluvana etäopetukseeen jo maanantaista alkaen.

16.3. 2020
Aamulla oli mentävä töihin kaikesta huolimatta. Sielläkin oli valtavasti tehtävää ja järjesteltävää. Mies jäi kotiin etätöihin ja kotikoululaisen tehtäviä odottamaan. Kaikki lapset eivät lue wilmaa, joten koulu pyysi vanhempia ohjeistamaan lapsia ja tehtävät tulivat myös vanhemmille.
Iltapäivällä se meidän koululaisista, joka oli vielä koulussa ollut, sanoi koulun muuttuneen varsin oudoksi. "Ei tarvitse kuin yskäistä ja sanoa opelle, että olen kipeä ja lähden kotiin ja saa lähteä", hän ihmetteli.
Iltapäivällä odoteltiin myös hallituksen tiedotetta poikkeusoloihin siirtymisestä. Kun se lopulta tuli, se hämmensi kyllä, vaikka siihen liittyviä tietoja olikin jo vähän tihkunut julkisuuteen.
Lasten etäopetusta osasimme jo odottaa, mutta minä en osannut odottaa sitä, että myös omat vanhempani yli 70-vuotiaina joutuisivat karanteeniin.  Yhden päiväkotilaisen äitinä  jännitin myös kovasti päivähoidon tilannetta. Päiväkodit päätettiin toistaiseksi pitää auki, erityisesti palvelemaan niitä vanhempia, joiden on pakko mennä töihin työpaikalleen.
Illalla oli mentävä vielä kauppaan. Viiden hengen perheessä ruokaa kuluu paljon. Siellä sain huomata, että leipä, hiiva ja monet muut tuotteet olivat kaupoista loppu. Eihän se ollut lopulta kovin yllättävää kaupungissa, jossa monet perheet ovat karanteenissa.