Kolmas viikonloppu, jolloin rajoitukset olivat voimassa, vietettiin samoin kuin edellisetkin, kotona. Perjantaina olin ollut tosi uupunut. Töitä on paljon ja viikolla päivät venyvät pitkiksi, kun lapsillakin on monenlaista murhetta, joihin pitää reagoida ja yrittää auttaa heitä kesken työpäivän. Lisäksi uusi tilanne ja koko arjen ja työnteon mullistuminen ja siihen sopeutuminen uuvuttaa.
Aluksi, kun etäkouluun ja töihin siirryttiin, hommassa oli ehkä hieman uutuudenviehätystä ja vaihteluakin. Nyt, kun lapset ovat etäopiskelleet neljä viikkoa, alkaa koko jutusta olla uutuudenviehätys kaukana ja uudet rutiinit muodostuvat kotona työskentelyn ympärille. Silti muutos väsyttää. Ja olo on välillä kuin tässä meemissä: 😄
Olen aika rohkeasti pyrkinyt olemaan yhteydessä kouluun, kun lapsilla on vaikeaa tehtäviensä kanssa tai he eivät ymmärrä etätehtävänantoja tai miksi tehtäviä on niin paljon. Etäaika vaatii aktiivisuutta ja sitä, että saa suunsa auki.
Koulu ja opettajat saavat mediassa paljon kehuja, ja useimmat ovat varmasti hoitaneet etäopetuksen niin hyvin, kuin se vain on mahdollista. Silti etäopiskelu saattaa olla haastavaa monessa kodissa. Ei välttämättä auta, että opettajat ovat linjoilla wilmassa ja erilaisilla chattikanavilla, jos lasten ja nuorten kynnys kysyä heiltä neuvoa on kova. Toisaalta tämä on hyvä kohta madaltaa kynnyksiä monessa suunnassa ja harjoitella rohkeasti ottamaan yhteyttä opettajaan, jos apua tarvitaan.
Onneksi lauantai silti viimein koitti ja saatiin jälleen hetken hengähdystauko etätöistä. Lauantain rutiineihin kuuluu myös kauppareissu. Ruokakaupassa näin ensimmäistä kertaa nyt ihmisiä hengityssuojat suunsa edessä. Se näytti hurjalta, vaikka niiden käyttö on varmasti järkevää. Hengityssuojien loppumista on kovasti pelätty ihan maailmanlaajuisesti ja voi olla, että sekin on vielä edessä. Silti emme ole sellaisia hankkineet.
Lauantai-iltana innostuin myös kyselemään lapsilta, miten he kokevat tämän Korona-ajan vaikuttaneen elämäänsä. Vastaukset eivät olleet kovin yllättäviä, paitsi ehkä nuorimmaisen vastaus:
6-vuotias sanoi, että virusjuttu ei ole vaikuttanut hänen elämäänsä paljon mitenkään. Hän kuitenkin kertoi pelkäävänsä, että maassa olevissa roskissa on Koronaa, joka siis voisi tarttua sitä kautta, että roskat esimerkiksi lentäisivät häntä kohti ulkoleikeissä. Myöhemmin eräänä iltana hän kuitenkin kertoi myös ikävöivänsä monia kavereitaan. 💓
Meidän lapsista keskimmäinen on suht sinut tilanteen kanssa. Virus ei ole hänen mukaansa juuri haitannut elämää: 'Meetit on siirtyneet verkkoon ja etäkoulu sujuu!', hän totesi tyytyväisenä. Me vanhemmat kyllä olemme hieman huolissamme hänen liiallisesta verkossa roikkumisestaan, vaikka tiedämme, että pelit ovat hänelle sosiaalisia tapahtumia, joissa hän tapaa kavereitaan.
Vanhinta lasta tilanne ahdistaa, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Omien sanojensa mukaan hän kaipaa kavereita ja koulustakin sitä, että näkee ihmisiä. Uskon hänen kaipaavan myös koulun mukanaan tuomaa opiskelustruktuuria, tauottamista ja aineiden vaihtelua. Häntä kuormittaa, kun tuo kaikki on nyt tehtävä itse. Hän haluaisi tehdä aina kaikki koulutehtävät heti valmiiksi, eikä ymmärrä taukojen merkitystä jaksamisen kannalta. Hän myös ahdistuu, kun kouluhommissa menee aikaa. Keskimmäinen käyttäytyy aivan päinvastoin ja huolehtii omista tauoistaan jopa niin hyvin, että välillä osa tehtävistä jää tekemättä. 😡
Elämme kevättä ja tämä oli myös pääsiäistä edeltävä viikonloppu. Palmusunnuntai on meille ollut tärkeä päivä siitä lähtien, kun lapset ovat saaneet käydä virpomassa. Tänä vuonna ei voitu kiertää naapurustossa virpomassa ovelta ovelle, mutta lapset tekivät ihan hauskan virpomisvideon isovanhempia ja kummeja ilahduttamaan ja saivat siitä vähän herkkuja palkaksi. 😃
Palmusuunnuntai oli aurinkoinen, vaikka ilma olikin viileä ja mies kokosi pihaan trampoliinin talvivarastosta lasten iloksi. Siellä innokkaat pomppijat jo saivat muutaman riidankin aikaiseksi, vaikka pääasiassa hyppiminen tuntuu olevan hauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti